Siirry suoraan sisältöön

Puna-Wienistä Valko-Wieniin: mikä meitä lopulta yhdistää?

Tutkimushankkeilla, joissa olen ollut mukana, on aina ollut tavoitteena tehdä kansainvälistä yhteistyötä sekä oppia muiden maiden tavoista järjestää työelämää ja yhteiskuntaa. Muutaman vuoden takaisessa MODe-hankkeessa tutkimme organisoitumisen uusia muotoja, ja otimme ”kohdemaaksemme” Hollannin, jonka organisaatiot tunnetaan rohkeista kokeiluistaan sekä pyrkimyksestään päästä nopeasti kansainvälisille markkinoille.

Laterna-hankkeen yhdeksi kansainväliseksi kohdemaaksi valikoitui Itävalta ja tarkemmin sen pääkaupunki Wien. Kansainvälisenä suurkaupunkina Wien on omanlaisensa ympäristö Euroopan keskellä. Tulevaisuuden megatrendeissä on ennustettu suurkaupunkien roolin korostuvan jopa perinteisten kansallisvaltioiden rinnalla. Wienin yhteisöllisyyttä vahvistavat ratkaisut nousevat myös usein esiin, kun puhutaan historiallisista yhteiskunnallisista kokeiluista (Honneth 2014).

Laterna-tutkimushankkeessa tutkimme yhteisöllisyyteen liittyviä tekijöitä uudenlaisessa digitaalisessa työympäristössä. Vaikka teknologian kehitys muuttaa käytäntöjä ja työn arkea, ihmisyyteen liittyvät perustekijät säilyvät ennallaan. Siksi tarkastelemme yhteisöllisyyttä myös laajemmasta näkökulmasta.

Haluamme selvittää, mitä työyhteisöt voisivat oppia muualla tapahtuvasta yhteisöllisyyden rakentamisesta, eli siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset tulevat yhteen ja alkavat toimia yhdessä. Vapaaehtoinen yhteisöllisyyden rakentaminen olikin tutkimuskohteenamme syksyn matkalla Wienissä.

Wien tarjosi meille mielenkiintoisen mahdollisuuden tarkastella yhteisöllisyyttä kahden hyvin erilaisen yhteiskunnallisen tradition kautta. Wien tunnetaan historiallisesti Punaisena Wieninä, jonka yhteiskunnalliset kokeilut ovat rakentuneet vasemmistolaisen ajattelun ja julkisten instituutioiden varaan. Wieniä ympäröivä Ala-Itävalta puolestaan edustaa perinteisesti konservatiivisempaa Itävaltaa, jossa yhteisöllisyyden perustana ovat olleet paikallisyhteisöt, katolinen kirkko, maanviljely ja pienyrittäjyys. Näitä kahta maailmaa voisi siis pitää monessa suhteessa toistensa vastakohtina.

Meitä kiinnosti kuitenkin erojen lisäksi se, mitä yhteistä näillä kahdella maailmalla voisi olla. Voivatko hyvin erilaisista arvoista ja historiallisista lähtökohdista ponnistavat yhteisöt rakentaa yhteisöllisyyttä samanlaisten mekanismien kautta? Voisimmeko oppia näistä mekanismeista jotakin, jota olisi mahdollista soveltaa myös työelämän yhteisöllisyyden kehittämiseen?

Näistä lähtökohdista tutustuimme sekä Puna-Wieniin että Valko-Wieniin. Jälkimmäinen nimitys on tietenkin oma keksintömme, joka viittaa Wienin ympäristön valkoviiniin ja viininviljelyalueisiin. Antakaamme siis viinien värien määrittää näitä kahta erilaista yhteisöllisyyden ympäristöä!

Puna-Wien

Punainen Wien (Rotes Wien) viittaa historiallisesti vuosien 1919–1934 Wieniin ja siellä toteutettuihin yhteiskunnallisiin kokeiluihin. Punaisen Wienin perintö näkyy edelleen kaupungin asumiseen liittyvissä ratkaisuissa sekä kaupungin roolissa yhteisöllisyyden rakentajana. Punaisen Wienin aikana rakennettiin yli 60 000 kunnallista asuntoa.

Näiden asuntojen tarkoituksena oli myös vahvistaa ihmisten välistä yhteisöllisyyttä. Siksi niihin rakennettiin yhteisiä pihoja, pesuloita ja muuta infrastruktuuria, joka mahdollisti ihmisten kohtaamisia.

Kävimme tutustumassa Punaisen Wienin kuuluisimpaan asuinrakennukseen, Karl-Marx-Hofiin. Tämä yli kilometrin mittainen asuinkompleksi sisältää yli tuhat asuntoa, ja siellä on ollut asukkaiden käytössä muun muassa pesuloita, kylpytiloja, päiväkoteja sekä kirjasto. Yksi pesuloista on muutettu museoksi, jossa pääsee tutustumaan Punaisen Wienin historiaan.

Karl-Marx Hofin talo Wienissa

Punainen Wien ei todellakaan ole jäänyt pelkästään historiaan, vaikka vuonna 1934 alkoikin Itävallassa synkempi ajanjakso. Toisen maailmansodan jälkeen Wienissä on painotettu vahvasti kaupungin omaa asuntopolitiikkaa ja sosiaalisen asumisen tukemista.

Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Wienin kaupunki on noin 220 000 asunnollaan Euroopan suurin kunnallinen vuokranantaja (Wolfgring & Peverini, 2024). Näissä asunnoissa asuu noin 500 000 ihmistä eli suunnilleen joka neljäs wieniläinen. Wienissä lähes 80 prosenttia kotitalouksista asuu vuokralla (Statistik Austria 2025).

Wienin mallin tavoitteena on pitää laadukas asuminen kohtuuhintaisena ja saavutettavana eri puolilla kaupunkia myös ihmisille, joilla ei ole suurta varallisuutta.

Juuri Karl-Marx-Hofin kaltaiset Gemeindebautenit eli kunnalliset asuintalot ja asuinkompleksit ilmentävät ajatusta siitä, että yhteisöllisyys rakentuu yhteisten kohtaamisten, yhdessä tekemisen ja jaetun tilan varaan. Keskeistä on myös kaikkien mukaan ottaminen eli inkluusio. Tämän vuoksi kunnalliset asuintalot olivat muutakin kuin pelkkiä asuntoja.

Tämä on myös ajatus, jonka voisimme tuoda työelämän yhteisöllisyyskeskusteluun: voisivatko toimistot olla enemmän kuin pelkkiä työpisteitä oman työn suorittamista varten? Pitäisikö meidän miettiä tarkemmin sitä, miten fyysinen ympäristömme voisi toimia yhteisöllisyyden lähteenä?

Osana Puna-Wienin kokemusta vierailimme myös Volksstimmefest-festivaalilla, jossa paikalliset järjestöt esittelivät toimintaansa ja järjestivät keskustelutilaisuuksia viikonlopun aikana. Lisäksi juhlassa oli musiikkiesityksiä sekä erilaisia ruoka- ja virvokepisteitä.

Volksstimmefestillä aisti elävän kansalaisyhteiskunnan hengen. Tapahtumassa luotiin yhteinen tila keskustelulle, kohtaamisille ja yhdessäololle. Samanhenkisille ihmisille tarjottiin ympäristö, jossa yhteisöllisyys voi alkaa muodostua orgaanisesti.

kolme miestä viininviljelyksien luona

Yhteisöllisyys ei siis synny pelkästään yhteisestä tavoitteellisesta toiminnasta, vaan myös saman tilan jakamisesta ja mahdollisuudesta kohdata samanhenkisiä ihmisiä.

Tässä on paljon samaa kuin siinä, miten yhteisöllisyyttä muodostuu organisaatioiden kahvihuoneissa ihmisten kohdatessa toisiaan. Jos yhteinen tila valjastetaan liiaksi vain operatiiviseen tekemiseen, spontaanin yhteisöllisyyden muodostumiselle ei välttämättä jää kasvualustaa.

Puna-Wienin opit korostavat ympäristöön ja puitteisiin liittyvien ratkaisujen merkitystä yhteisöllisyydelle.

Valko-Wien

Valko-Wienillä tarkoitamme Wieniä ympäröiviä viininviljelyseutuja. Vaikka Wienillä on punainen maine, muuta Itävaltaa voidaan pitää monessa suhteessa huomattavasti konservatiivisempana kuin esimerkiksi Suomea, ja ero tulee näkyviin heti, kun kaupungista siirrytään sen ympäristöön.

Silti tämän konservatiivisemman Itävallan toimintatavoissa on paljon samaa kuin radikaalimman Wienin mallissa. Myös täällä yhteisöllisyydellä on vahva asema, mutta se on rakentunut katolisuuden, paikallisyhteisöjen ja pienyrittäjien yhteistyön varaan.

Kävimme pienviljelijöiden festivaalilla, joka rakentui yli seitsemän kilometrin mittaisen reitin ympärille viininviljelyalueen ylängöllä. Reitin varrelle pientuottajat olivat pystyttäneet omia myyntikojujaan, pöytäryhmiä ja ”juottopaikkoja”.

Ihmiset kulkivat reittiä pitkin nauttien virvokkeista, mutta erityisesti silmiin pisti ihmisten yhdessä jakama ilo tapahtumasta ja toistensa seurassa vietetystä ajasta. Tunnelma muistutti suomalaisia juhannusfestareita: ihmiset olivat iloisella mielellä nauttimassa viihteestä ja toistensa seurasta.

Erikseen täytyy kehua paikallista Sturm-viiniä. Sturm on itävaltalainen kausijuoma, joka valmistetaan osittain käyneestä rypälemehusta. Sturmia nautitaan syys–lokakuussa, eli se on sadonkorjuuajan juoma, joka liittyy vahvasti tiettyyn vuodenaikaan ja yhteiseen hetkeen.

Yhteenkuuluvuus on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista (Deci & Ryan, 2000), joten siihen liittyy tekijöitä, jotka eivät riipu ihmisten ideologioista vaan inhimillisestä toimijuudesta. Näitä ovat tarve kokea yhteyttä toisiin ihmisiin, tehdä heidän kanssaan merkityksellisiä asioita sekä tuntea itsensä luotetuksi ja arvostetuksi.

Nämä tekijät toteutuvat niin Puna-Wienin kuin Valko-Wieninkin yhteisöllisyydessä.

Eri taustat, samat tarpeet

Nykyisin puhutaan paljon elämäntapojen ja ihmisten polarisaatiosta, joka on aito ongelma. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, että yhteiskunnassamme on erilaisia tapoja ryhmäytyä tai liittyä yhteen, vaan siinä, etteivät nämä ryhmät pysty kuuntelemaan, ymmärtämään ja arvostamaan toisiaan.

Yhteisöllisyyteen liittyy myös kysymys inkluusiosta ja ekskluusiosta eli mukaan ottamisesta ja ulkopuolelle rajaamisesta. Yhteisöt rakentuvat usein jonkin yhteisen asian ympärille, jolloin niiden erityisyys edellyttää myös jonkinlaisia rajoja. Kaikkien ihmisten ei tarvitse kuulua kaikkiin yhteisöihin, eikä kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita samoista asioista. Kuten esimerkiksi Michael Walzer (1983) on korostanut, yhteisön jäsenyys ja sen rajat ovat myös oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Siksi ekskluusio ei ole kaikissa muodoissaan yhteisöllisyyden vastakohta. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus muodostaa omia yhteisöjä, jotka rakentuvat heidän arvojensa, kiinnostuksen kohteidensa ja tavoitteidensa ympärille. Samalla on kuitenkin tärkeää, etteivät yhteisöjen rajat muutu syrjiviksi tai estä erilaisten ihmisten kohtaamista.

Toimivassa yhteiskunnassa tarvitaan sekä mahdollisuuksia muodostaa omia yhteisöjä että yhteisiä tiloja, joissa erilaiset yhteisöt ja ihmiset kohtaavat toisensa. Parhaassa tapauksessa yhteisöllisyys tukee sekä erilaisuutta että yhteistä pohjaa, jonka varassa voimme ymmärtää ja arvostaa toisiamme.

Yhteisöllisyyttä ei voida tuottaa pakottamalla ihmisiä kokemaan yhteenkuuluvuutta. Voimme kuitenkin rakentaa olosuhteita, joissa yhteisöllisyydellä on mahdollisuus syntyä. Sama pätee motivaatioon: emme voi määrätä ihmisiä motivoitumaan, mutta voimme tukea heidän motivaationsa muodostumista.

Olennaista on erottaa toisistaan ihmisten toiminnan mahdollistaminen ja heidän toimintansa ohjaaminen ennalta määrättyyn muottiin. Yhteisöllisyys tarvitsee tilaa ihmisten omaehtoiselle toiminnalle, kohtaamisille ja yhdessä tekemiselle. Juuri tätä sekä Puna-Wienin että Valko-Wienin kokemukset meille havainnollistivat.

Erilaisuuden sijaan on joskus hyvä muistuttaa niistä asioista, jotka yhdistävät meitä. Yhteisöllisyyden tarve on yksi niistä.

Erilainen ilmiasu, sama tarve.

Mitä Wienin kokemuksista voisi oppia työelämässä?

  • Toimintaympäristö voi joko tukea tai estää yhteisöllisyyden muodostumista.
  • Miten sekä toimistot että digitaaliset työskentelytilat voitaisiin rakentaa ja suunnitella tavalla, joka tukee yhteisöllisyyden muodostumista?
  • Yhteisen tekemisen tavoitteiden on tärkeää olla aidosti motivoivia ja merkityksellisiä yhteisöön kuuluville ihmisille.
  • Yhteisöllisyys voi saada monenlaisia muotoja. Olisi tärkeää, että ihmiset voivat luoda yhteisöjä, joissa heillä on mahdollisuus tavata samanhenkisiä ihmisiä yhteisten kiinnostuksen kohteiden parissa.
  • Olennaista on myös luoda yhteisöjä ja paikkoja, joissa tapahtuu ristiinpölytystä erilaisten ryhmien ja ihmisten välillä.

Laternan tutkijat VU-yliopistolla vierailulla

P.S. Wienin-matkallamme kävimme toki myös keskustelemassa tutkimuksestamme WU-yliopistolla (Vienna University of Economics and Business) sekä vierailimme Suomen Itävallan-suurlähetystössä. Saimme oppaiksemme Wienissä työskenteleviä suomalaisia vaikuttajanaisia, joiden kanssa keskustelimme Itävallan ja Suomen työkulttuurien eroista sekä elämästä Wienissä. Koko matka oli siis täynnä opettavaisia kohtaamisia.

Reima Launonen kasvokuva

Reima Launonen työskentelee väitöskirjatutkijana Aalto-yliopistolla ja on yksi Laterna-hankkeen tutkijoista.