Siirry suoraan sisältöön

Laterna-webinaarin tallenne julkaistu: Ennen oli kaikki paremmin?

  • tehnyt

Ennen kaikki olivat toimistolla. Kahvi ja hiljainen tieto virtasivat, yhteisöllisyys kukoisti ja innovaatiot syntyivät siinä sivussa. Mutta oliko se oikeasti niin? Perjantaina 24.4. järjestetyn Laterna-hankkeen toisessa webinaarissa purettiin yhteisöllisyyden myyttejä tutkimuksen ja käytännön kautta. Näkemyksiä… 

yksin töissä kuvituskuva

Yksin kotona, yksin toimistolla?

  • tehnyt

Tutkimuksen mukaan työyksinäisyys on lisääntynyt edellisvuoteen verrattuna. Etätyötä tekevät kokevat enemmän sekä yleistä yksinäisyyttä että työyksinäisyyttä. Alkuvuodesta 2026 olemme saaneet tuoretta tietoa suomalaisten yksinäisyydestä. Punaisen Ristin yksinäisyysbarometrin mukaan lähes kaksi kolmesta suomalaisesta kokee yksinäisyyttä, ja… 

Kannattaako läsnätyötä tehdä samalla tavalla kuin etätyötä?

  • tehnyt

Monipaikkaisuuden hyödyntäminen vaatii rohkeutta panostaa aitoa lisäarvoa tuottaviin tekijöihin. Julkinen keskustelu etätyöstä otti jälleen uusia kierroksia mediassa, sekä perinteisessä että sosiaalisessa, kun EVA:n uusi tutkimus julkaistiin. Tuloksissa ei ole mitään yllättävää: ne ovat linjassa aiemman… 

webinaarin puhujien yhteiskuva haaga-helian studiossa

Laterna-webinaarin tallenne julkaistu: Yhdessä, koska käsketään?

  • tehnyt

Monipaikkatyön keskustelu on jumittunut mustavalkoiseen väittelyyn. Toimistopakko, täysi vapaus vai jotain siltä väliltä? Syyskuussa käynnistyneen Laterna-hankkeen ensimmäinen webinaari käsitteli monipaikkatyön haasteita uusista näkökulmista.    Laterna-hankkeen ensimmäinen webinaari pidettiin 11.12. ja se käsitteli monipaikkatyön haasteita uusista… 

digityöläinen kuva

Return to Community

  • tehnyt

The digital transformation of work has fundamentally altered how we connect with our colleagues. As organisations worldwide struggle with remote and hybrid work challenges, a critical question emerges: how can we maintain connected workplace communities…